Kuvien julkaisu netissä

Valokuvien julkaiseminen netissä on puhuttanut viime vuosina sosiaalisen median käytön myötä. Osa pitää tiukempaa linjaa eikä julkaise esimerkiksi valokuvia lapsista julkisissa palveluissa. Toisten mielestä taas valokuvat ja sosiaalinen media ovat nykypäivää. Valokuvia voi julkaista erilaisissa sosiaalisen median palveluissa, kuten Facebookissa, Instagramissa ja Pinterestissä.

uploading_319332422

Ennen kuvan julkaisemista on kuitenkin hyvä pohtia muutamia olennaisia asioita. Henkilökuvan julkaisemiseen nimen kanssa tarvitaan kyseisen henkilön lupa, sen sijaan yleisillä paikoilla otetut kuvat ovat luvallisia. Eri nähtävyyksistä ja henkilöistä otettujen kuvien taustalle tallentuu aina myös muita henkilöitä. Hyvä nyrkkisääntö kuvia jaettaessa on miettiä millaisen vaikutelman kuva antaa. Kuva ei saisi olla loukkaava kuvattavaa kohtaan tai muuten kyseenalainen.

Kuvien jakaminen sähköisesti on mukava tapa, sillä sen kautta kaukana asuvat sukulaiset ja ystävät pääsevät mukaan kuvien ottavan arkeen aivan uudella tavalla. On mukava seurata lastenlasten kehitystä tai nähdä perheen lomakuvia melkein reaaliajassa. Omien lasten ja muidenkin henkilöiden kohdalla tulee kuitenkin muistaa, että kuvat säilyvät ikuisesti netissä. Mitä lapset ajattelisivat kuvistaan vanhempina? Missä kulkee yksityisyyden ja julkisuuden raja?

Niin sosiaalisessa mediassa kuin myös monissa tallennuspalveluissa on mahdollista rajoittaa kuvienjakamista. Valitettavasti omien ystävien ja sukulaisten lisäksi internetissä pyörii myös hämäräperäisten tekojen perässä olevia rikollisia, joiden käsiin henkilökuvat ja yksityistiedot saattavat ajautua.